Those Things

You know all those little things. The annoying incidents of everyday life. A knocked over glass of water. A missed phonecall. A forgotten errand. They don't mean much. You shrug and you take one step forwards or backwards and fix things and you're soon on your way again.

Imagine walking through life if each and every one of these little things stabbed you to the ground.

Avaimet nurjiin oviin

Pelatusta palapelista puuttuva pala
Kaupan tiskille unohtunut kuivahiiva
Silmäpako mustissa sukkahousuissa kirkon ovella
Omenapuun väärin leikatut oksat
Eteisen pöydän taa pudonnut passi
Edellisen viikonlopun kukkapaketti teatterin takahuoneessa
Saman illan kolmet juhlat ja myöhässä peruttu tapaaminen
Myötätuntoinen kosketus onnellisemmalla olalla
Häämekon koinsyömä päättelemätön helma
Iloisin hymy kysymyksen väistäneen vieraan huulilla
Suljettuun puhelinumeroon lähetty anteeksianto

Oh, That's Just a Sign

Read this thing today where one person asked the other about something they do or feel and the other person said, "Oh, that's a sign of depression". Learned that I'm depressed.

Which I knew. But I didn't know how much of this stuff that I'm feeling is just that. Not sure if I ever want to see the full list.

Nine Months

Five without putting any weight on my leg.
Four now learning to walk again.

Yesterday I left my crutches at home for the first time.

No, I don't quite walk yet.
There is pain.
There is swelling.
But I'm taking steps.

And I've realized that there is now another monthly date in my calendar. The 4th because it is the date I had my first date with my husband and I still count every month, soon 212.

And the 26th because it is the date I was injured.

Drawings: Travel Sketches

                                Pikkulepinkäinen
                                (taustalla ruskosuohaukka)
                                Kuusi, Siuntio 21.7.2016

                     Kiikala, Salo 9.7.2016

                      Vanha Porvoo 30.6.2016

                                Merikotka
                                Täcktomintie, Hanko 21.6.2016

Close to Oneself

How is it that one can be so close to oneself only when one is hurting so much that everything else in the world disappears?

Any external constructions flush away with tears, dropped off miles ago on the side of the road, deemed too heavy to carry. Barefoot on the harsh ground.

Former forged expressions forgotten in emptiness, developed at last into insignificance. Depression painting the whole landscape with quickly evaporating water.

Alone, likewise, having lost it's meaning when everything else is gone. Inside and outside turning out – and in – to be just the same naked thing.

Just this one moment now as hope is gone, the future forgotten, the past broken into unreal unreachable dreams. The pain blossoming in you, so vibrant and alive, forgiving, allencompassing. Present. You.

Polvivammani: diagnoosi, prognoosi ja yleinen tiedotus / My Knee Injury: Diagnosis, Prognosis and a General Announcement

Loukkasin jalkani lokakuussa 2015. Huolellisesta lämmittelystä huolimatta vasen pohjelihas repesi näytöksessä joka tanssittiin erittäin kylmällä lavalla. Lihaksen pitkittäisrepeämä parani nopeasti ja ongelmitta mutta oli huomaamatta aiheuttanut nilkkaan pienen liikerajoituksen. Nilkan liikerajoitus pakotti puolestaan sääriluun virheasentoon joka muutamaa viikkoa myöhemmin pamautti polven normaalissa kevyessä liikkeessä. Polveen ei tullut suurta vammaa, magneettikuvassa paljastui rustovauriota. Erittäin voimakas turvotus jätti polven liikelaajuuden erittäin pieneksi. Rustovaurion pahenemisen estämiseksi lääkäri määräsi polven käyttökieltoon.

Valitettavasti nilkan liikerajoitus havaittiin vasta tammikuussa, sen korjaaminen mahdollisti kuitenkin viimein polven paranemisen. Pitkä liikkumattomuus ehti ehti aiheuttaa polveen osteoporoottisia vaurioita ja aihettaa edelleen kipua normaalin liikelaajuuden hitaasti palautuessa. Suurimpana ongelmana paranemisen aikana ovat olleet polven sitkeä turvotus ja pitkällisen levon aiheuttama polven tottumattomuus normaaliin liikkeeseen.

Jouduin kaiken kaikkiaan viettämään täydet viisi kuukautta varaamatta vasemmalle jalalle ollenkaan, koko tänä aikana polvi ei koukistunut eikä suoristunut normaalisti. Nyt olen harjoitellut seisomista ja kävelemistä reilut pari kuukautta. Polvi suoristuu tällä hetkellä täysin suoraksi mutta on edelleen suoristuessaan jäykkä, enkä pysty vielä kävelemään täysin normaalisti.

Opetettuani syyskauden loppuun apuopettajien avulla, olen ollut sairaslomalla tammikuusta alkaen. Käyn säännöllisesti fysioterapiassa ja kesäkuusta alkaen minulla on ollut 50% työlupa, tosin pystyn opettamaan tällä hetkellä vain pieniä määriä. Polvi ärtyy erittäin herkästi pienestäkin rasituksesta. Kesäkuussa opetan yhtä viikkotuntia, heinäkuun alusta alkaen toivottavasti muutamaa enemmän. Tällä hetkellä näyttää siltä että polvi paranee vielä normaalikuntoon. Fysioterapeutin arvion mukaan kävely onnistuu hyvin jo kesän lopulla ja toivon että olen silloin lähes täydessä työkunnossa.

Samanaikainen toimeentulon, terveyden, taiteellisen ilmaisun ja työn tulevaisuuden varmuuden menetys on ehkä yllätyksettömästi aiheuttanut minulle syvän masennuksen. Lämmin kiitos kaikille yhteyttä ottaneille, olen arvostanut viestejänne paljon. Yhtä lämpimät kiitokset kaikille jotka ovat antaneet minulle sairaslomallani rauhan yksinoloon.

Olen hyvin tietoinen siitä että puhelimessani ja sähköpostissani on edelleen kymmenittäin vastaamattomia viestejä koskien niin työasioita kuin ystävyyssuhteita. Olen palannut osittain työhön ja myös tänne sosiaaliseen mediaan, mutta operoin edelleen rajallisilla voimilla ja teen minkä pystyn. Pahoittelen inhimillistä vajavaisuuttani tässä asiassa ja toivon ettet ota mahdollista vastaamattomuuttani henkilökohtaisena.

Kiitos mielenkiinnosta, kaiken kaikkiaan voin erittäin hyvin ja polven paraneminen etenee hyvin! Halauksia ja rakkautta kaikille!




I hurt my leg in October 2015. I tore my left calf muscle performing on a cold stage despite careful warm up. The muscle healed quickly and without problems but the cramp had caused a slight restriction in the movement of my ankle. The restriction in the normal movement of my ankle forced my tibia to turn in a slightly wrong position. This wrong position caused my knee to give up in a normal easy movement a few weeks later. There was no major injury in the knee, the MRI showed some damage in the cartilage. Powerful swelling caused serious restriction in the movement of the knee. The doctor ordered rest for the leg in order to avoid further damage to the cartilage.

Unfortunately the restricted movement range of the ankle was first noticed in January, but once it got finally fixed, the knee could start healing properly. The long immobility caused some osteoporotic damage to the knee and makes achieving the normal movement still painful as the knee is slowly healing. The biggest problem during the process has been the insistent swelling of the knee and the fact that the knee is now unused to it's normal movement range.

In the end I had to spend whole five months without putting any weight on my left leg and during this time the range of movement of the knee was still restricted. Now I've been practising standing and walking for a little over two months. My knee straightens fully but is still stiff and I cannot yet walk normally.

After teaching the Fall semester with the aid of assistant teachers, I've been on sick leave since January. I have regular physiotherapy for my knee and I've had a 50% work permit since June, although I'm only able to teach small amounts at the moment. The knee gets very easily sore even from small amounts of exercise.  In June I'm teaching one class per week, hopefully a few more starting in July. At the moment it looks like the knee will be healed fully. My physiotherapist estimates that I'll be able to walk normally at the end of the Summer and I hope I'll be able to teach almost normally then.

The simultaneous loss of income, health, artistic expression and the security of my future work has perhaps uneventfully caused me severe depression. Sincere thanks to everyone who has contacted me, your messages have been greatly appreciated. I'd also like to offer as warm thanks to everyone who has allowed me much needed solitude during my sick leave.

I am very much aware that I have dozens of unanswered messages in my phone and in my email from friends and colleagues. I have started some work again and am also partly back on social media but I'm still operating with very limited resources and I'm doing what I can. I apologize for being in this way only human and I hope you won't take my lack of reply personally.

Thank you for your interest. All in all, I am very much fine and my knee is healing nicely! Lot's of love to you all!